Tänään ystävien ja työtovereiden kanssa juhlistaan 26-vuotis taiteilijajuhlaani. Huomenna kun tuo numero tulee täyteen, musta tulee vanha, aikuinen. Rupeen kuunteleen Radio Novaa, syömään aamupalaa ja sijottamaan osakkeisiin. Hyvästi nuoruus.

Juhlavuoden julkaisu:

Niin innoissaa Mika ol' aamulla tovin,
kun silmänsä auki hän sai.
Ootti aulassa paketti jok' suuri ol' kovin,
oli sisältö arvokas kai.

"Mika ponia toivonut pitkään jo oli,
josko nyt jo sais koninsa tuon.
Seisoi vierellä iskä ja katseli Mikaa,
"Tän ryypyn poika sinulle juon."

Mikan hymy ol' kirkas ja naurunsa heleä,
kävi lahjaa hän avaamaan kynsin ja hampain,
Oli paketissa poni kolmijalkainen,
kai hankittu tallista rampain.

Mika ratsunsa selkään salmana kipusi,
oli Mikalle rakkain tuo poni.
Mut ei kyennyt kuin kehää kävelemään,
tuo raajarikkoinen koni.

Mika poninsa selkään kai painava oli,
rutisi ranka ja vikuroi humma.
Mika pihalle John Wayne -asussaan,
sai ratsunsa ihme ja kumma.

Kohti keskustaa kaksikko kulkunsa suuntas,
katsoi ihmiset - silmiään hiero.
Mutta rutina yltyi aina vaan,
oli ranka tuo konin niin kiero.

Mika humpsahti katuun ja kasomaan jäi,
mitä oikein tapahtui.
Sätki maassa poni - veti viimesiään,
kun Mikan alle luhistui.

Joutui liimatehtaalle soittamaan,
Mika kyydin ratsulleen varresta tien.
Pian saapuikin miehet autollaan,
"Tän raadonko tästä nyt vien?"

Mika kyyneleit pyyhki ja vapisi,
ei elämässään toivonkaan häivää.
Vaan huomas hän kotiin päästyään,
luki blogissa "Ihan vitun hyvää syntymäpäivää!!!!!"

Pakko tuulettaa. Hyi helvetti oikeesti. Ei tääl pysty olee. Perkeleen vähähiilarinen ruokavalio. Nyt ymmärrän miks biojäte haisee niin pahalle... nää perkeleen salaatinlehdet mätänee mun sisällä!

Mika oli päättänyt palata juurilleen, joskin keskellä Helsinkiä - luettuaan rautatieasemalla kirjakioskissa pokkarin takakannesta henkilökohtaisen hiilijalanjäljen vaikutuksista ilmastonmuutokseen. Kyynel vierähti Mikan poskea pitkin hänen muistellessaan kotiseutunsa lainehtivia viljavainioita ja naapurin isännän Massey Fergusonin ylvästä jylinää. Nyt oli tullut aika tuoda pala kotia tähänkin betoniviidakkoon.

Kotiin päästyään Mika luki vielä Suomi24:stä lisää vinkkejä urbaanin biodynaamisen viljelyn alkeista. Suureksi hämmästyksekseen Mika sai selville, että lannoitteilla ja torjunta-aineilla saattoi olla haittavaikutuksia, eivätkä ne ilmeisesti olleet edes kovin ympäristöystävällisiä. Torjunta-aineet olivat tulleet hänelle tutuksi jo kotipuolessa, sillä lapsuutensa kesistä Mika muisti virkistävät suihkut, joita oli mahdollisuus ottaa kahdesti kuussa pitäjän lentäjä-ässän levittäessä Molluskisidia läheisille pelloille. Ilmeisesti juuri tästä syystä Mikan selkään oli alkanut vanhemmiten kasvaa krokotiilimaista nahkaa ja hän oli huomannut hohtavansa satunnaisesti pimeässä.

Kuitenkin, koska Suomi24:n keskustelijoiden terävää asiantuntemusta ei käynyt kieltäminen Mika päätti käynnistää projektinsa täysin luonnon ehdoilla. Ikäväkseen Mika sai huomata, että lähistöllä ei sijainnut yhtään sika- tai siipikarjatilaa, joka olisi ollut valmis toimittamaan sontaa hänen lähiölukaaliinsa. Toisaalta luomulannoitteen kuljettaminen kotipuolesta olisi tullut järjettömän kalliiksi ja lisäksi se olisi kasvattanut suunnattomasti hänen hankkeensa luonnolle aiheuttamaa rasitusta. Niimpä Mika päätti tuottaa lannoitteensa itse.

Mika tilasi asuntoonsa 40 kuutiota multaa, säkillisen ituperunoita, vehnää, porkkanan (sekä tummelia sen sovittamista varten) ja alkoi varastoida "lantaansa" etupihalle rakentamassaan kompostissa. Kompostin hän joutui tosin siirtämään takaisin asuntoonsa naapureiden painostuksesta. Aloittaessaan kyntöhommat Mika muisti Väinä Linnan kuolemattomat sanat; "Alussa oli vasta laitettu parketti, kuokka ja Mika".

Viikkojen kuluessa Mika seurasi lumoutuneena "kupeittensa hedelmän" erinomaisia tulosia seisoessaan sänkynsä vierellä ja tunnustellessaan multaa varpaidensa välissä. Mika blogasi ahkerasti projektinsa saavutuksista ja olipa hän laittanut myös live-web-cam -palvelun pystyyn, jotta muutkin kiinnostuneet voisivat sitä seurata. Muutamat suurilta lannoiteyhtiöiltä tulleet työpaikkatarjoukset oli Mika joutunut kohteliaasti hylkäämään, sillä edes hän ei voinut tuottaa tavaraa samaan tahtiin kuin miljoonapäinen kanalauma. Silti Mikaa edelleen kutkutteli ajatus omat tuotemerkin saamisesta.

Maaliskuun keväisenä aamuna Mikan oveen koputettiin. Mika riensi avaamaan ja törmäsi yllätyksekseen joukkoon kunnan terveysviranomaisia, jotka olivat onnistuneet jäljittämään Tammisalon mystisen vedenlaadun heikentymisen alkupisteen. Lisäksi lähiseudun kala-, lintu- ja jyrsijäkannat olivat alkaneet huveta räjähdysmäisesti. Tarkemmissa mittauksissa paljastui, että Mikan asunto vastasi päästöiltään keskikokoista navettaa. Tämän seurauksena Mika joutui katselemaan tippa linssissä(kin), kun armeijan suojelukomppanian jääkärit repivät hänen kasvinsa juurineen ja eristivät alueen. Heinähattu kallellan hän tuijotti haikeana viimeisen paikalta poistuvan rekan perään ja potkaisi hengitysvaikeuksista kärsivän päästäisen pois tieltään palatessaan autioon kotiinsa, jossa yksinäinen suojelumies huiski viimeisiä atomeita havuilla kohti ikkunaluukkua.