Mikalla ei ollut ystäviä, lukuunottamatta paria synnyinseudun hyvänpäiväntuttua, jotka hekin parhaimmillaan vain sietivät Mikaa. Itseasiassa pitkään aikaan Mikan viimeinen ihmiskontakti oli tapahtunut Herttoniemen metroasemalla, jossa Mika oli pitkän poplaritakkinsa alla alastomana hieronut itseään ohikulkevia ihmisiä vasten. Tästäkin harrastuksesta oli metrotunnelin järjestyksenvalvoja tehnyt pikaisen lopun huomattuaan jonkin pilkistävän takin nappien välistä, hiukan navan alapuolelta. Mika hämmästykseksi myös virkavalta oli asettunut järjestyksenvalvojan kanssa samalle linjalle ja ilmoittanut moisen käytöksen olevan tyystin sopimatonta.
Yön yksinäisinä pikkutunteina Mikan alitajunta oli luonut satumaisen paikan, Nallelaakson, jossa kaikki pitivät Mikasta. Mikan paras ystävä olikin Nallelaakson valtias vanha karhuherra TurriMurri, joka aina yöaikaan kestitsi Mikaa mitä ihanimmilla hunajakakkusilla. TurriMurrilla oli myös tytär Melli-orava, jonka täydellisen pyöreää häntää Mika oli aina ihaillut ja halunnut upottaa naamansa siihen. TurriMurri oli kuitenkin kovin tarkka tyttärestään eikä Mika rohjennut suututtaa ystäväänsä.
Räntäsateen valkoiseksi maalaamaa maata ikkunasta katsellessaan Mika sai ajatuksen. Hän järjestäisi kaikille Nallelaakson ystävilleen fantastiset juhlat. Niissä tarjoiltaisiin mehua, jäätelöä, piparkakkuja ja kaikkea muuta hyvää, mitä Mika vain kuvitella osasi. Niinpä Mika ryhtyi heti tuumasta toimeen ja alkoi askarrella kutsukortteja. Kimalleliimaa kului tuubi jos toinenkin, mutta koska kyse oli Mika parhaista ystävistä, hän ei aikonut glitterissä säästellä. Valmiit kortit Mika kantoi Nuuksioon metsän laitaan ja lähetti ne matkaan tuulen mukana. Nallelaaksoon asti ei tavallinen posti tainnut kirjeitä kuljettaakaan.
"Oi voi, kuinka paljon tehtävää minulla vielä onkaan" ajatteli Mika laatiessaan tilausta pitopalvelulle.
Suuri päivä koitti vihdoin ja pitopalvelu saapui paikalle jo anivarhain. Mika avasi oven ja antoi ammattilaisten laittaa koreat juhlapöytänsä viimeisen päälle kuosiin. Pitopalvelun poistuttua Mika katseli vesi kielellä herkkuja täynnä notkuvia pöytiä. Mika kipaisi kylpyhuoneeseen asettelemaan juhlahattunsa vielä viimeisen kerran ennen vieraiden saapumista.
Ilta alkoi hämärtyä Tammisalossa ja pihan lehdettömät puut heittivät aavemaiset varjonsa kohti pihatietä katuvalojen loisteessa. Mika istui yksin pimeässä, kartionmallinen paperinen juhlahattu kallellaan. Viimeinenkin kynttilä katetun pöydän päällä oli sammunut jo hyvän aikaa sitten. Kukaan ei ollut saapunut. Pimeässä huoneessa kuului vain sulan jäätelön pisaroiden satunnainen iskeytyminen vasta puunattuun parkettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti