Hotellilla odottelen Backyard Babiesin Nickeä haastatteluun. Metkaa olla hienostohotellin loungessa radio rock hupparissa, maastohousuissa ja maihareissa. Ihmiset tuijottaa.

Mika oli päättänyt kerätä rohkeutensa ja lähteä katsomaan pitkäaikaista idoliaan Nickeä ihan livenä. Soluttautuakseen tavallisten kuolevaisten joukkoon Mika oli valinnut huomaamattoman asun. Tähän päätökseen hänet oli ajanut oikeastaan kaksi eri syytä. Ensiksi Mika oli aloittanut päivätyönsä rinnalla radiotoimittajan uran, joka oli heti ottanut ilmaa siipiensä alle ja kerännyt hänelle uskollisen fanijoukon. Mika uskoi tämän johtuvan hänen uskomattomista verbaalisista lahjoistaan. Olihan hän jo kerran miltei voittanut erään autistisen katusoittajan väittelyssä. Toisekseen Nickellä oli edelleen voimassa oleva lähestymiskielto Mikaa kohtaan. Jo vuosien ajan Mika oli lähetellyt hänelle rivon puoleisia rakkauskirjeitä sekä kuvia, joissa Mika oli Photoshopannut oman naamansa kuuluisien jääkiekkosankareiden vartaloihin.

Hissin ovet avautuivat pienen kilahduksen säestämänä ja Mika näki ensikertaa idolinsa livenä. Mika tuli vähän. Mika yritti alahuultaan purren estää kehoaan vapisemasta kuin haavanlehti. Viimeinen nopea vilkaisu peiliin varmisti goottihenkisen meikin olevan vielä kuosissaan. Mika oli valmis. Mika alkoi lähestyä ihastustaan hitain ja varmoin askelin kuin Dressmanin mainoksessa. Hänen hermonsa eivät enää kestäneet vaan askelten tahti alkoi tahattomasti tihetä. Lopulta Mika huomasi jo juoksevansa tavoitteenaan vain päästä mojauttamaan mojova suukko idolinsa poskelle.

Kuului tömäys ja Mika huomasi makaavansa maassa. Haukansilmäiset paljaaksiajeltuja harmaakarhuja muistuttavat turvamiehet olivat taklanneet hänet maahan. Mika tunsi kylmän pistoolin piipun painuvan niskaansa vasten. Aina rajuista otteista pitänyt Mika tuli hiukan lisää.

Mika hikoili kuin jouluinen liharuoka paistopussissan, kun jykevät poliisin kädet tarttuivat häneen. Oliko tämä hänen onnenpäivänsä. Batistini bokserit olivat jo liimautuneet tiukasti hänen vartaloonsa, kun häntä lähdettiin retuuttamaan kohti koppiautoa. Mika heitti viimeisen haikean katseen kohti idoliaan auton ovien sulkeutuessa hänen silmiensä edessä. Mika uskoi nyt vakaasti rakkauteen ensi silmäyksellä.

Pakkanen. Nyt vittu oikeesti

Mika, tuo kuivapestävä mörökölli seisoi Helsikiläisen linja-autopysäkin ruosteisen katteen alla kiroten elämäänsä. Kotikylällään hänet oli totuttu näkemään paksussa turkistakissaan ja takapihan supiloukuun jäänyt naapurin rujo kollikissa karvahattunaan aina ensilumen satamisesta leskenlehtien puhkeamiseen. Moinen peli ei Helsingissä vedellyt. Jo Helsinkiin muuttaessaan Mika oli pysähtynyt Uudenmaan rajalla vaihtamaan soveliaammat tamineet ylleen soluttautuakseen joukkoon. Talven tullen samettinen pikkutakki alkoi osoittaa puutteellisen lämmöneristyskykynsä eikä pillifarkkujenkaan alle mahtunut oikein mitään varsinaisesti lämmittävää vaatekertaa. Myös varpaat paleliva Reinoissa mutta niistä ei Mika aikonut luopua. Mika oli hipsteri ja ylpeä siitä.

Jäätävän tihkun piiskatessa Mikan nyt läpimärkiä mutta lumoavia kutreja alkoi koti-ikävä puristaa rintaa, kuin neljä numeroa liian pienet valurautaiset sporttirintaliivit. Mika niisti nenänsä pyyhkien samalla hetki sitten nautitun latten jälkeensä jättämät maskuliiniset viikset. Hän yritti kaikin keinoin olla miettimättä isän vasta teurastamasta kanasta tekemää höyryävää keittoa ja äidin lämmintä syliä. Tuuli tuntui hyytävältä aina nivusissa asti ja Mika manasi päätöstään lähteä juuri tänään commandona liikkeelle. Pakkanen alkoi muodostaa kuurankukkia Mikan silmälaseihin. Mika yritti unohtaa pakkasen kääntämällä mp3 -soittimestaan Joel Hallikaista kovemmalle - se ei toiminut.

Bussi oli taas myöhässä mutta se ei ollut ihme. Helsinkiläiset eivät olleet tottunee ajamaan lumessa sillä viimeinen kunnon talvi oli Etelä-Suomessa koettu noin 10500 -vuotta sitten jääkauden päättyessä. Mika tihrusti muutaman kyyneleen ja hieroi ponnekkaasti sisäreisiään saadakseen veren kiertämään. Töölöläinen minkkiturkkimamseli seurasi uteliaana toimitusta vierestä. Mikalla oli edelleen kylmä ja hän päätti alkaa punnertamaan lämpimikseen. Se auttoi hiukan mutta nyt hänellä oli jano. Kioski oli vieressä mutta linja-auto voisi tulla hetkenä minä hyvänsä. Mika päätti odottaa.

Jano yltyi yltymistään. Mika tunsi olonsa nyt todella tukalaksi. Kioskiin hän ei silti uskaltaisi lähteä. Mikä päätti nuolla jäätä kadunvarren lyhtypylväästä tukahduttaakseen kalvavan janonsa. Kuinka ollakkaan pakkanen teki Mikalle temput ja Mika jäi kielestään ja huulistaan kiinni pylvääseen. Kauhukseen hän huomasi bussin kurvaavan kohti pysäkkiä niin että lumi vain lensi. Mika kirkui raivosta kuin mankeliin kuoleva simpanssieunukki katsellessaan vierestä linja-auton ensin pysähtyvän ja sitten lähtevän taas eteenpäin - ilman häntä.

Kylmyys tolpasta levisi yhä syvemmälle luihin ja ytimiin. Pian Mika menetti tajuntansa. Tilannetta sivusta seuranneet ghettoteinit alkoivat lähestyä häntä uhkaavasti. Mika heräsi siihen, että raavaat kädet painoivat hänet sairasvuoteelle hypotermiapeiton alle. Ohi ajanut poliisipartio oli yllättänyt teinit tajuttomana riisutun Mikan kimpusta spraymaalaus puuhista. Mika menetti uudelleen tajuntansa tuijottaessaan ohi vilistäviä sairaalan kattolamppuja, kun häntä kuljetettiin sulamaan.

Kaikki kaverit luonnollisesti joinaa

Mikalla ei ollut ystäviä, lukuunottamatta paria synnyinseudun hyvänpäiväntuttua, jotka hekin parhaimmillaan vain sietivät Mikaa. Itseasiassa pitkään aikaan Mikan viimeinen ihmiskontakti oli tapahtunut Herttoniemen metroasemalla, jossa Mika oli pitkän poplaritakkinsa alla alastomana hieronut itseään ohikulkevia ihmisiä vasten. Tästäkin harrastuksesta oli metrotunnelin järjestyksenvalvoja tehnyt pikaisen lopun huomattuaan jonkin pilkistävän takin nappien välistä, hiukan navan alapuolelta. Mika hämmästykseksi myös virkavalta oli asettunut järjestyksenvalvojan kanssa samalle linjalle ja ilmoittanut moisen käytöksen olevan tyystin sopimatonta.

Yön yksinäisinä pikkutunteina Mikan alitajunta oli luonut satumaisen paikan, Nallelaakson, jossa kaikki pitivät Mikasta. Mikan paras ystävä olikin Nallelaakson valtias vanha karhuherra TurriMurri, joka aina yöaikaan kestitsi Mikaa mitä ihanimmilla hunajakakkusilla. TurriMurrilla oli myös tytär Melli-orava, jonka täydellisen pyöreää häntää Mika oli aina ihaillut ja halunnut upottaa naamansa siihen. TurriMurri oli kuitenkin kovin tarkka tyttärestään eikä Mika rohjennut suututtaa ystäväänsä.

Räntäsateen valkoiseksi maalaamaa maata ikkunasta katsellessaan Mika sai ajatuksen. Hän järjestäisi kaikille Nallelaakson ystävilleen fantastiset juhlat. Niissä tarjoiltaisiin mehua, jäätelöä, piparkakkuja ja kaikkea muuta hyvää, mitä Mika vain kuvitella osasi. Niinpä Mika ryhtyi heti tuumasta toimeen ja alkoi askarrella kutsukortteja. Kimalleliimaa kului tuubi jos toinenkin, mutta koska kyse oli Mika parhaista ystävistä, hän ei aikonut glitterissä säästellä. Valmiit kortit Mika kantoi Nuuksioon metsän laitaan ja lähetti ne matkaan tuulen mukana. Nallelaaksoon asti ei tavallinen posti tainnut kirjeitä kuljettaakaan.
"Oi voi, kuinka paljon tehtävää minulla vielä onkaan" ajatteli Mika laatiessaan tilausta pitopalvelulle.

Suuri päivä koitti vihdoin ja pitopalvelu saapui paikalle jo anivarhain. Mika avasi oven ja antoi ammattilaisten laittaa koreat juhlapöytänsä viimeisen päälle kuosiin. Pitopalvelun poistuttua Mika katseli vesi kielellä herkkuja täynnä notkuvia pöytiä. Mika kipaisi kylpyhuoneeseen asettelemaan juhlahattunsa vielä viimeisen kerran ennen vieraiden saapumista.

Ilta alkoi hämärtyä Tammisalossa ja pihan lehdettömät puut heittivät aavemaiset varjonsa kohti pihatietä katuvalojen loisteessa. Mika istui yksin pimeässä, kartionmallinen paperinen juhlahattu kallellaan. Viimeinenkin kynttilä katetun pöydän päällä oli sammunut jo hyvän aikaa sitten. Kukaan ei ollut saapunut. Pimeässä huoneessa kuului vain sulan jäätelön pisaroiden satunnainen iskeytyminen vasta puunattuun parkettiin.       

...on tänään Mika "Dick Move" *******

Mika, joka kotipitäjässään tunnettiin myös "Kalun Kauhean Kantajan Kaverina" oli alkanut salaa harjoitella lantionpohjan lihaksiaan. Työpäivät menivät rattoisasti kun suuri tamminen neuvotteluhuoneen pöytä tarjosi riittävää suojaa supistus ja origamitreejenä varten neuvotteluiden ohella. Mika oli vakaasti päättänyt että isona hänestä tulisi helikopteri.
"Ei se lisälihas nivusissa pahaakaan voisi tehdä" Mika ajatteli.
Olihan hän joutunut käyttämään Pikku-Mickeä jo kerran lyömäaseenakin puolustaessaan itseään Herttoniemen metrotunneleissa.

Kuten jo useampana aamua aiemminkin, myös tänä aamuna Mika alkoi ladata punnuksia kiinni Pikku-Mickeen. Oikeiden painojen puutteessa Mika oli joutunut kehittämään korvaavia esineitä roikoteltavaksi. Ilokseen Mika huomasi saavuttaneensa uuden virstanpylvään ja kykenevänsä riiputtamaan Pikku-Micken varressa yht'aikaisesti jo saapasta, hammastikkua, murokuppia, karvisjulistetta ja kahta Lovexin levyä (toinen omistuskirjoituksella). Peilaillessaan itseään huurtuneesta ikkunasta hän tunsi itsensä kreikkalaiseksi jumalaksi.

 Mika päätti palkita itsensä suorituksesta ja söi jääkaapista kylmän nakin sekä eilen löytämänsä epäilyttävän lihapullan. Ne maistuivat treenin jälkeen taivaallisilta. Suihkuun mennessään Mika huomasi boxereidensa tuntuvan tavallista ahtaammilta. Lisäksi ne tuntuivat hiukan kosteilta etumuksen suunnalla. Kauhu valtasi Mikan. Hän raastoi alushousut jalastaan kuin ammattimainen chippendale tanssija ja oli pyörtyä. Painona ollut hammastikku oli keihästänyt Pikku-Micken eikä Mika ollut huomannut tapahtunutta koska jatkuva treenaaminen oli tehnyt hänen etumuksestaan lähes tunnottoman.

Koska Mika oli pienenä saksittu ei hän ollut kiinnittänyt varoitukseen aiemmin mitään huomiota. Nyt hänen mieleensä palasivat mummon viisaat sanat, jotka hän oli Mikalle ammoin lausunut. "Joka kuuseen kurkottaa, se tikkuja esinahkaan saa" hoki Mika hokemistaan odotellessaan ensihoitohenkilökuntaa paikalle.  

Nukkumaan ja aamulla töihin :/

Lapintiira, tuo Kemijoen punatulkku räpytteli majesteettisia siipiään liitäessään yli synkkää pihamaata tuijottavan Mikan. Mikan vaaleanpunaiset puputossut olivat tahraantuneet kuraan ja hentoinen vesisade valeli yksinäistä hahmoa autopesulan huuhteluruiskun tavoin. Yö oli laskeutunut Helsingin ylle jo hyvän aikaa sitten ja vuorokausi oli vaihtunut seuraavaan. Kaukaisuudesta kuului ainoastaan auton murtohälyttimen yksinäinen vaikerointi ja horisontissa välkkyivät Roihuvuoren nuorison suosimat valojuovaluodit.

"On se nyt saatana" ajatteli Mika ja tumppasi viimeisen savukkeensa kämmenselkäänsä kuten oli aiemmin päivällä näkemässään lännenelokuvassa todennut tosimiesten toimivan. Rakkulainen käsi oli raskas muistutus siitä, että menossa oli jo päivän kolmas aski. Mika siirtyi takaisin sisätiloihin hiljaa kuin hiiri hiilarittomalla dietillä. Etuoven suljettuaan hän potkaisi kuraiset tohvelinsa eteiseen ja meni pesemään hampaitaan. Vessassa tuijottaessaan kuvajaistaan peilistä, hän totesi näyttävänsä aivan uitetulta kiwi-linnulta. Ajatus huvitti häntä.

Mika pukeutui punaiseen, hiukan lyhyeen yöpaitaansa ja kävi makuulleen. Hän tuijotti kattoon ja pohdiskeli elämäänsä massuaan rapsutellen. "Ei kaikki kai niin huonosti olekaan - huippuvirka suuressa elektroniikkayhtiössä, kaunis koti ja lämpimät muistot virolaisista rakennusmiehistä". Hymynkare suupielessään Mika nukahti viimeisenä ajatuksenaan "Ja huomenaamulla saa taas hinajaa paahtoleivän päällä". 

01.10.2010 ”Oli aivan liekeissä tänään. Pari igluu lähti alaskaan ja kuutio hiekkaa Saharaan”

Jäämies ja hiekkapillu.

Helsingin Sanomien lööppi, ” Syvästi masentunut matruusi uhkaili matkustajia ja kaappasi valtamerialuksen”

Usvainen aamu valkeni helsinkiläisellä hienosto alueella. Mika keittelee aamukahvia ja irroittelee peniiksensä yön aikana liimaantunutta lihavaloaan. Veden tipahdellessa läpi kahvinporojen kohdatkseen syykuussa 2001 pestyn apean pannunpohjan, Mika vaelteli päämäärättömästi lukaalissaan ja kohtasi sattumalta väärään osoitteeseen tipahteneen sanomalehden. Kova-ääninen alkukantainen suomalainen huudahdus kantautui käytävään Mikan huulilta; ”Voi jukupätkä!”

”Onpa velipoika ollut taas höppänä, mitä iskä ja iskän lukuisat traktorit tästä tuumaisivat?”

Ja näin kulki Mikan sisäinen ja hento monologi. ”Voi veli kultaa, mikä se okein miehen tuollaiseen tekoon ajaa”. Mika pohdiskeli hetken violetissa silkkisessä aamutakissaan silitellen aamuerektiotaan ja tuumasi ääneen että ” Veljen on tehtävä mitä veljen on tehtävä”. Mika sipsutteli macbookilleen , täytti pikaveneen vuokrauskaavakkeen ja painoi lähetä -nappia.

Mika seisoi pikaveneen keulassa ylväänä kuin merenneito purjelaivan kokassa. Kylmä tuuli piiskasi hyistä vettä vasten Mikan miehekkäitä rintoja. Horisottissa odotti jo velikullan laiva. Pikavene puski läpi harmaan usvaverhon yhä lähemmäs ja lähemmäs. Laivan ääriviivat erottuivat usvaisen mainingin seasta ja Mika pystyi jo tuntemaan veljensä vahvojen käsivarsien kietoutuvan ympärilleen. Mika odotti entraushaka kourassaan kohtalokasta jälleennäkemistä.

Kannelle kivuttuaan Mika huomasi viehkeän risteilyemännän. Heidän katseensa kohtasivat ja ilma kipunoi. Aika tuntui pysähtyneen ja Mika tunsi nivusissaan asti merten jumalien voiman. Laivan voimakkaat potkurit jatkoivat työtään puskeakseen metallista järkälettä yhä syvemmälle sankkaan usvaverhoon. Yksi yksinäinen tähti seurasi Mikaa ja rietasta risteilyemäntää kun he kiiruhtivat kannen alle kohti suojaisampaa paikkaa.

Aamulla Mika heräsi ikävän hiertymän aiheuttamaan jomotoksuseen. Sen oli aiheuttanut joko laivan kylmäkellarissa vietetty yö tai jopa Kalahariakin kuivempi nainen. Tuntui kuin suuremmat voimat olisivat vihanneet häntä sinä aamuna. Veljen räkäinen mutta tutun turvallinen ääni kantautui karaoke ravintolasta läpi kaiuttimen. Myös kieli tuntui paksulta ja kuivalta, Mikan verestävät silmät tuijottivat laivan kattoa. ” Voi jehna, olihan reissu” hän tuumi.

30.9.2010 n. klo.19-20 "Pane sitä rajusti... Pane sitä niikuin se ois velkaa sulle!"

Töistä päästyään Mika tapansa mukaan piipahti läheisessä kuppilassa istumaan yhden huurteisen ajan. Mikan uusi viehättävä työkaveri purjehti läpi kapakin ja istahti viereiselle jakkaralle.
 "Saiskos sulle olla jotain juotavaa?" Mika kysyi, aivan kuten isä-ukko oli Mikan pojankloppina opettanut. Ei sitä noin vetävää daamia jätetä kuivinsuin istumaan.
"No jos mä nyt yhen makeen sidukan ottasin" vastasi neitonen. Mika heilautti lihaksikasta käsivarttaan ja viittoin kyypparin pöytään. "Makea siideri viehättävälle seuralaiselleni, äläkä säästele jääpalojen kanssa. Minulla on millä maksaa".

Neidon huulet olivat tuskin ehtineet koskettaa siideriä kun Mika avasi sanaisen arkkunsa,
"Meijän iskällä on raktori kotona". Neidon ilmeestä Mikan veitsenterävät aivot päättelivät sekunneissa, että kyseisenlainen smalltalk ei tulisi kaupungissa toimimaan. Mika päätti kokeilla suorempaa lähestymistapaa
"Sulla on varmaan nätti pillu" hän sanoi.
"Ihan kivahan se" tyttö vastasi.
"Saiskos sitä vähän räplätä" kysyi Mika, ilmaisten näin hienovaraisesti kiinnostuksensa tyttösen värkkiin.
"No vittu, mullon menkat, mut juodaan nää ja mennään meille" vastasi kaupunkilaistyttö hämmentymättä.

Tunteja myöhemmin kun Mika poistui daamin kaupunkiasunnosta hänen kuultiin toteavan: "Se on näemmä sillälailla, että mitä siveämpi sipuli sen kamalampi ripuli". Kommentti on myöhemmän tulkinnan mukaan esitetty kuukautiskierrosta johtuvan vuodon seurauksena harrastetusta peppuseksistä.

Ei kelvanneet köyhän eväät Helsinginherralle.

Mika, reilu parikymppinen uraohjus päätti karistaa kotipitäjänsä pölyt nilkoistaan ja suunnata suureen maailmaan siipiään kokeilemaan. Nuoruudessaan Mika oli kokeillut jos jonkinlaista härveliä ja hilavitkutinta. Lopulta Suur-Helsingin vaikutusvaltaisimmat elektroniikkayhtiöt taistelivat hänestä kynsin ja hampain. Niin koitti päivä, että oli lähdön aika kohti kaupunkia ja runsaampia lihapatoja.

Tämä on tarina Mikasta...